lauantai 12. heinäkuuta 2014

Karkkipäivän kakut


Ihan alunperin minun piti tehdä minttusuklaakakkuja. No, ne minttusuklaapallot, mitä kaupasta ostimme, eivät sitten suostuneetkaan sulamaan, eikä niitä pilkottunakaan oikein viitsinyt kakkuun laittaa. Niinpä tein perushyvän kakun ja kehittelin makeat päällysteet - karkkipäivä kun sattui käsillä olemaan. No, en mene kyllä kehumaan kakkujen ulkonäköä, mutta arvaatte varmaan, että lapsista nämä ovat aivan ihania!
Tässä teille kuitenkin oikein maukas kahvikakun ohje, johon sopii kaikenlaiset kuorrutteet, ja on maukasta ilman kuorrutteitakin:
150 g margar./ voita
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 rkl kaakaojauhetta
2 munaa
1/2 dl vispikermaa
1 dl keitettyä, vahvaa kahvia
Voitele ja leivitä noin 1,8 litran rengasvuoka. Sulata margariini ja anna sen jäähtyä. Sekoita sokeri, jauhot, leivinjauhe, sokerit, kaneli ja kaakaojauhe kulhossa. Lisää jauhoseoksen joukkoon munat, kerma, hieman jäähtynyt kahvi sekä sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi, älä vatkaa. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa uunin toiseksi alimmalla tasolla 50-60 minuuttia.  Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
Tämän kakun kuorrutteena on tomusokeri-vesikuorrute, johon lisäsin reilusti cappuccinojauhetta. Sitten päälle minttusuklaapalloja sekä värikkäitä rakeita.
Toisessa kakussa (kuva ylimpänä) kuorrutteena on sulatettua valkosuklaata ja Pihlaja-karkkeja pilkottuna.

2 kommenttia: