perjantai 8. tammikuuta 2016

Iltapäivätee kera parhaan jauhelihamuffinin


Mikä hemaiseva tunne, kun olen saanut päivän kotityöt tehtyä, ja muffinien tuoksu yllättää koulusta tulijat. Lapset ahmivat jauhelihamuffineita ja siirtyvät sitten karkkipäivän pussejaan rapisuttelemaan. Minä keitän teetä, otan tuoreen muffinin ja uuden Hesarin Viikko-lehden. Istahdan ja nautin! Nauti sinäkin joskus tällä ohjeella tehdyistä muffineista!
16 kpl

täyte:
300 g jauhelihaa
1 sipuli
2 dl porkkanaraastetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl ketsuppia
1/2 tl rouhittua mustapippuria
2 tl pizzamaustetta
1 tl suolaa
persiljasilppua

taikina:
2 munaa
1 dl sulatettua margariinia
1 dl maitoa
1 rkl siirappia
1 dk kauraleseitä
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

pinnalle:
miniluumutomaatteja
juustoraastetta

Kuullota pilkottu sipuli ja raastetut porkkanat tilkassa öljyä. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista. Lisää tuorejuusto ja kaikki täytteen mausteet ja sekoita tasaiseksi.
Valmista taikina. Vatkaa munien rakenne rikki ja kaada joukkoon sulatettu margariini, maito ja siirappi. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään ja lisää munaseokseen. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikinaa noin 2 rkl amerikanmuffinivuokien pohjalle. Annostele täytettä vuokiin taikinan päälle saman verran kuin taikinaakin. Paina päälle pari miniluumutomaatin puolikasta ja ripottele juustoraastetta päällimmäiseksi. Paista muffineja uunin keskitasolla 200 asteessa 16-20 minuuttia. 

4 kommenttia:

  1. Voi mitä ihania herkkuja oletkaan taas tänne blogiin jakanut! Nämä menee myös kokeilulistalle, vaikuttaa herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja onnellista sekä maistuvaa alkanutta vuotta Sinulle!

      Poista
  2. Kiitos kivasta ohjeesta! Helppo ja nopea tehdä. Lapsillekkin maistui.

    VastaaPoista