perjantai 29. huhtikuuta 2016

Omenainen mantelikakku

Mantelimassaa ja omenaa. Mehevää, kylmää ja rapeaa. Muun muassa näitä ominaisuuksia löytyy tästä herkusta.

2 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl mantelirouhetta
1 dl maitoa
1 dl sulatettua rasvaa
3 omenaa

päälle:
1 pötkö (n. 150 g) mantelimassaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria + ripotteluun päälle
70 g mantelilastuja

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kekskenään sekoitetut jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja mantelirouhevuorotellen maidon kanssa. Sekoita joukkoon lopuksi sula rasva.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan (halkaisija vähintään 24 cm ja korkeat reunat). Leikkaa kuoritut omenat pieniksi kuutioiksi ja ripottele taikinan päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia uunin  keskitasolla.

Anna piirakan jäähtyä hyvin paiston jälkeen.

Kauli mantelimassa vuoan kokoiseksi ja nosta piirakan päälle. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri keskenään. Levitä seos mantelimassan päälle.

Paahda mantelilastut kuivalla paistinpannulla ja peitä tomusokeri-tuorejuustokuorrutus niillä. Siivilöi vielä kakun pinnalle tomusokeria.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti