Tuorejuustokakku hedelmillä ja tuoreilla marjoilla
3 munaa 2 dl sokeria 50 g voita 2 dl maitoa 250 g Mascarponejuustoa 1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu 5 1/2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta
nektariinit kastikkeessa: 1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu 2 rkl tomusokeria 4 nektariinia
lisäksi: noin 5 dl tuoreita marjoja
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää jäähtynyt voisula, maito. Mascarpone, sitruunanmehu ja kuoriraaste. Vatkaa seos tasaiseksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja kääntele mukaan taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn irtoreunaiseen vuokaan, halkaisija noin 24 cm. Paista kakkua uunin keskitasossa noin 45 minuuttia
Sekoita kastikkeen sitruunamehuub kuoriraaste ja tomusokeri. Kääntele paloitellut nektariinit liemeen. Anna maustua niin kauan, että kakku tulee uunista. (Marjoja ei laiteta liemeen.) Tarjoa kakku hieman lämpimänä nektariinien ja tuoreiden marjojen kera. |
Ihanat kullerot, lempikukkani! Valoisaa kesää Teille! Ruokorannan rouva
VastaaPoistaMinäki tykkään! Suloista kesää Ruokorannallekin, missä se sitten onkin. ;)
PoistaRentouttavaa kesää!!
VastaaPoistaJa kakku hedelmineen ja marjoineen näyttää superhyvältä! :)
Kiitos, tarvitsenkin nyt rentoa kesää! Kaksi päivää lomaa ollut, ja nyt jo tuntuu rennolta. Tuoreet marjat ovat aina niin huippuja kakunkin) kanssa. Iloista kesää teillekin!
PoistaNäyttää hyvältä ja varmasti maistuukin... Sinulla Piia on kuulemma joku älyttöämän hyvä puolukkatortun ohje, ilmeisesti se ollu edellisessä blogissa kun 'kylillä' puhuivat olleen ;)) enkä tästä nyt löytäny. laittaisitko tänne uudestaan? :) -Sanna
VastaaPoistaKyllä minulta sellainen iki-ihana puolukkatortun ohje löytyy! Laitan sen ilomielin tänne piakkoin. :)
Poista