maanantai 10. marraskuuta 2014

Ruis-omenakukko

Tämän ohjeen löysin Kotiliedestä. Tämä on HUIPPUHYVÄÄ! Suorastaan sulaa suussa. Kritiikkinä ohjeelle sanoisin, että oikeastaan kyseessä on paistos eikä kukko, sillä omenat eivät ole kuoren sisällä. Kuori on kuitenkin niin valloittavan makuista, että seuraavalla kerralla valmistan sitä kaksinkertaisen annoksen ja teen siitä oikean kukon. Vuoraan taikinalla paistosvuoan, laitan omenatäytteen sisään ja teen lopusta taikinaa kuoren. 
taikina:

1 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 dl perunahiutaleita (käytin perunasosejauhetta)
125 g voita
1 rkl vettä

täyte:

noin 1 kg omenoita
1 dl sokeria
1/2 tl kanelia
4 rkl vaahterasiirappia (käytin vaaleaa siirappia)
50 g voita

Nypi kulhosasa vehnäjauhot, ruisjauhot, perunahiutaleet, pehmeä rasva ja vesi tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin.
Pese omenat, poista siemenkodat ja halkaise. Pilko isoiksi paloiksi. Pyörittele omenapalat kaneli-sokeriseoksessa. Nosta omenat uunivuokaan. Valuta päälle siirappi. Kauli taikina kanneksi ja pistele muutama reikä haarukalla. (Mulla ei kyllä taikina pysynyt levynä ja nostelinkin kannen palasina paikoilleen. Kuvasta päätellen Kotilieden toimittajat olivat tehneet samoin.) Voitele pinta sulatetulla voilla. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön kera. 


9 kommenttia:

  1. Ai nam!!! Tätä on pakko kokeilla. Maistuuko peruna paljon tuossa? Voiskohan korvata jollakin vai meneekö koko idea siinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruna kannattaa ehdottomasti laittaa tähän! Ei maistu millään lailla läpi, mutta pehmentää kuoren suussasulavaksi.

      Poista
  2. Nam, just tälläisistä tykkään :-). Pakko koklaa tätä.
    t. 2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista, Kakkonen ja Eve! Oon jo luullut, ettei kukaan lue enää blogiani. 😺

      Poista
  3. Minä luen viikoittain mutta olen hyvin hidas jättämään kommentteja. Ja kokeilen ohjeitasi. Olen tehnyt jo kaksi suolaista piirakkaa ohjeellasi jonka vasta laitoit tänne,(eri täyteversioilla vaan) ja hyvää on ollut. Tätäkin paistosta kokeilisin mutta meillä pitää olla gluteenitonta. -u-

    VastaaPoista
  4. Täälläkin luetaan blogiasi :) Tätä kokeilen, kun pakastinkin pullistelee omenalohkoja. Luulisi gluteenittoman
    onnistuvan vaihtamalla jauhot vaan gluteenittomiin? Perunahan onkin gluteeniton. t. Ella

    VastaaPoista
  5. En ole kokeillut gluteenittomana, mutta eiköhöän onnistu. Tosin varmasti maistuu ihan erilaiselta, kun ruisjauhojen ihana "siirappimaisuus" jää pois.

    VastaaPoista