maanantai 31. elokuuta 2015

Pätkistiikerikakku ja muutama kuva Turkin lomalta


taikina:
250 g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 Pätkis-patukkaa
1,5 rkl kaakaojauhetta

kuorrutus:
2 dl tomusokeria
kylmää kahvia
Pätkistä

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa hyvin. Sekoita vehnäjauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita lusikalla. Ota taikinasta erilleen noin 1/3 ja lisää siihen paloitellut Pätkikset ja kaakaojauhe siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi.
Kaada ensin vaaleaa taikinaa voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Levitä päälle tumma taikina ja loput vaaleasta taikinasta tumman raidan päälle. Pistele haarukalla taikina läpi muutamia kertoja, niin saat kauniit tiikerinraidat. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti. Anna kakun jäähtyä, tee tomusokeri-kahvikuorutus ja koristele.

Olin vanhimman tyttäreni kanssa Turkin Sidessä kahdeksan päivää. Saimme sieltä kunnon D-vitamiiniannokset ja vähän väriä hipiöillemme. Lämpötila keikkui koko ajan lähellä 40. Merivesikin oli lähes 30-asteista. Nautimme lämmöstä täysin siemauksin! <3 Alla muutama hajanainen kuva matkaltamme.












4 kommenttia:

  1. huikeita loma-kuvia :) ihana päätös kesälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, täällä oli tänäänkin tosi kesäinen ilma. Sandaaleilla mennään ilman sukkia. Ei jotenkin vielä tajua, että on syksy.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä, Toiveettodeksi! D-vitamiinia kroppa pullollaan. ;)

      Poista