tiistai 7. maaliskuuta 2017

Itse tehdyt puolukka-kardemummakorput ja puolukkacurd

Hiihtoloman aluksi tuli tehtyä korppuja. En ollutkaan aikaisemmin tehnyt korppuja. Minusta korput ovat teen tai kahvin kanssa arkena fantastisia. Ja vielä peruskorppuja fantastisempia nämä ovat, jos jaksaa tehdä tätä puolukkacurdia niiden seuraksi.Kumpikin näistä ohjeista on Kaneli ja sokeri  -lehdestä, tosin ihan pikkusen muokkasin niitä.

Itse tehdyt curdit ovat aina kaupasta ostettuja 100 kertaa parempia! Tein tätä puolukkacurdia kaksinkertaisen annoksen, sillä se sopii mainiosti mm. kakkujen ja torttujen täytteeksi sekä sellaisenaan paahtoleivän kanssa. Nam!

Puolukka-kardemummakorput:

100 g voita
5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 muna
1 dl juoksevaa hunajaa
2 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 tl kanelia
12-13 dl vehnäjauhoja
2 dl puolukoita

Sulata voi kattilassa. Lisää maito ja kuumenna kädenlämpöiseksi. Kaada seos leivontakulhoon ja murenna sekaan hiiva. Lisää muna, hunaja, kardemumma, suola ja kaneli.
Alusta taikinaan jauhot vähän kerrallaan ja vaivaa kunnolla, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikinaa peitettynä noin tunti.
Lisää puolukat kohonneeseen taikinaan. Jaa taikina neljään osaan ja muotoile palat jauhojen avulla pellin pituisiksi pötköiksi. Siirrä pötköt leivinpaperin päälle kahdelle uunipellille. Taputtele pötköt jauhojen avulla matalaksi. Paista 175-asteisen uunin keksitasolla noin 25 minuuttia, kunnes ne saavat kauniin värin.
Leikkaa levyt lämpiminä sahateräisellä veitsellävinottain viipaleiksi. Nosta palat kyljelleen ja paista vielä noin 20 minuuttia, kunnes palat kuivahtavat ja saavat hieman väriä. Kytke uuni pois päältä ja anna korppujen kuivua jälkilämmössä noin tunnin, kunnes ne ovat rapeita. Jäähdytä korput peittämättä ritilällä.

Puolukkacurd:

500 g puolukoita
3 dl sokeria
1 dl vettä
3 rkl maissitärkkelystä
3 keltuaista
75 g voita

Mittaa puolukat, sokeri ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pari minuuttia. Purista puolukat kulhoon tiheän siivilän läpi niin, että saat puolukkasoseen mahdollisimman tarkasti talteen. Pese kattila ja kaada puolukkasose takaisin kattilaan. Lisää maissitärkkelys ja keltuaiset. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 5 minuuttia koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Nosta kattila liedeltä ja lisää lopuksi kuutioitu voi. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä. Annostele curd purkkiin ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. 

2 kommenttia:

  1. Ai että mitä herkkuja sinä olet taas tehnyt! Alkoipa tehdä mieli korppuja 😋

    Tuota curdia kokeilen kyllä ehdottomasti. Vaikuttaa niin hyvältä!

    Ajoimme kotinne ohi sunnuntaina palatessamme pohjoisesta lomanvietosta. Lämmin ajatus häilähti siinä kotinne kohdalla, kun sinua ajattelin. Täytyypä joskus reissuillamme poiketa pihaan saakka, jos vaikka kotona olisitte. 💜

    Rentouttavaa hiihtolomaviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kaaru! ❤ Oispa ihana yllätys, jos joskus saisimme teidät kylään! Jos vielä joskus vihjaatte tulostanne, saatan ehtiä loihtia jonkun herkun pöytään. Se on lempipuuhaani! Mukavaa kevättä Sinullekin! ��

    VastaaPoista