lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pähkinämutakakkua metsätähtien aikaan

Metsätähtien huippukukinta-aika! Lähes valkoinen kisuliinimme istui eilen ulkona metsätähtien joukossa. Olisi pitänyt olla kyllä kamera mukana silloin! Herkkiä ja kauniita nämä metsätähdet ovat, sisälläkin. Harmi, etteivät ole syötäviä. Voisivat olla kauniita kakun koristeita. :)

Mutakakkua en ole leiponut pitkään aikaan, en edes muista milloin viimeksi. Tulikin leivottua! Nyt taas muisti, miten ihanaa mutakakku voikaan olla! Toinenkin ohje ja muita ohjeita tulossa pian myös blogiin, joten olkaapa kuulolla.

1 dl kookoshiutaleita
200 g voita, sulata
3 1/2 dl sokeria
4 munaa
3/4 dl kaakaojauhetta
1 maustemitta suolaa
1 tl vaniljasokeria
noin 1 1/2 dl Nutellaa
3 dl vehnäjauhoja
koristeluun noin 1 dl Nutellaa

Voitele voilla irtoreunainen, halkaisijaltaan noin 24-senttinen vuoka. Ripottele kookoshiutaleet pohjalle. Sekoita kulhossa sulatettu voi ja sokeri keskenään. Lisää muut taikina-ainekset ja sekoita taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. Valuta päälle hieman notkistettua Nutellaa. Notkistin Nutellaa siten, että lämmitin sitä hieman kattilassa. Sitten lusikalla levittelin kakun päälle "raidoiksi". Kakkua kannattaa pitää kylmässä muutama tunti ennen tarjoilua.

6 kommenttia:

  1. Hei,mistä saa Nutellaa, kysyy Ruokorannan rouva?

    Riemullista yötöntä yötä ja juhannusta Suomen suvessa toivottaa Ruokorannan väki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Nutellaa on kyllä melkein missä kaupassa tahansa. Ihan pienissä kyläkaupoissa ei ole, mutta jo market-kokoisissa on. Nutellahan on hasselpähkinä-kaakaolevitettä. Varoitus: Kun tutustut ja maistat, voi olla, ettei purkki riitä. ;) Nautinnollista juhannusta teillekin!

      Poista
    2. Hei,

      meninkin aamulla kauppaan ja kas vain, sitä löytyi isosta marketista. Kiva uutuus perheellemme.
      Teen mutakakkua juhannukseksi. Juhannusterveisin Ruokorannan rouva

      Poista
    3. Hyvä! Mukavaa juhannusta ja herkuttelua!

      Poista
  2. Hei! Kuinka kuumassa uunissa paistoit tämän herkullisen näköisen mutakakun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, paistolämpötila on unohtunut laittaa, ja se on kyllä yleensä aika tärkeä. ;) 175 asteessa tämä paistetaan.

      Poista