perjantai 20. kesäkuuta 2014

Suklaakinuskimutakakkua juhannuskoivujen humistessa

Makeaa, kosteaa, pehmeäkuorrutteista. Näillä sanoilla kuvaisin tätä mutakakkua. Tämähän on aika perusmutakakku, jota on tuunattu suklaakinuskikuorrutuksella. Tämä kuorrute on kyllä erittäin ihana (ja helppotekoinen).

4 munaa
5 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
2 mm suolaa
2 rkl vaniljasokeria
200 g voita
3 dl vehnäjauhoja

suklaakinuskikuorrute:
75 g voita
1/2 dl sokeria
1/2 dl siirappia
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl kuohukermaa
200 g maitosuklaata

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää loput taikinan ainekset ja sekoita hyvin. Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn irtoreunaiseen vuokaan (n. 24-senttinen). Paista kakkua 175 asteessa alimmalla tasolla noin 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa. Suklaakinuski: Sulata voi kattilassa. Lisää sokeri, siirappi, kaakao, vaniljasokeri ja kerma. Keitä pienellä lämmöllä noin minuutti. Paloittele suklaat ja lisää kuorrutteeseen. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Kaada kuorrute kakun päälle vuokaan. Pidä kakkua kylmässä muutama tunti ja irrota sitten vuoasta.
Hyvää juhannusta lukijoilleni!

Tavataan näissä merkeissä pian, yksi herkku on kuvausta vaille. ;)

Pia

6 kommenttia:

  1. Ihanaa juhannusta myös sinne huippujen herkkujen keskelle! Meille tulee huomenna s<3s!! Hihi!

    VastaaPoista
  2. Aikaisemmin julkaisemasi mutakakku on todella hyvä. Laitoin hiukan leivinjauhetta matkaan niin tuli keskeltä kuivempi. Otetaan käyttöön kyseinen ohje. Juhannusterveisin Ruokorannan ruustinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, hyvä ohje! Mukava, että löysit ohjeen ja siitä tuli "käyttökamaa".

      Poista
  3. Voi ihanuus mikä herkku! :)
    Mukavaa juhannusviikonloppua teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritin kaksi kertaa laittaa blogiisi onnittelut, muttei jostain syystä onnistunut. Joten sydämelliset onnittelut pikkuisen johdosta tätä kautta! Pikkuisella oli niin somat kynnetkin. <3

      Poista