sunnuntai 31. elokuuta 2014

Omenaletut



Omenaista makua lettuihin saa mukavasti tällä ohjeella:

ohukaistaikina:
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 munaa
2 tl sokeria
ripaus suolaa

mausteseos:
1/2 dl sokeria
2 tl kanelia


2 omenaa


Valmista ohukaistaikina vatkaamalla maidon joukkoon jauhot ja munat. Lisää sokeri ja suola. Anna taikinan turvota jääkaapissa.
Kuori omenat, poista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Sekoita sokeri ja kaneli keskenään ja kierittele omenaviipaleet seoksessa.
Kuumenna ohukaispannussa vähän rasvaa ja kaada ohukaistaikinaa syvennyksiin. Nosta jokaiseen syvennykseen omenaviipale. Paista molemmin puolin.

Koko meidän perheen mielestä nämä ovat paljon parempia kuin tavalliset letut.

4 kommenttia:

  1. Makoisan kuuloinen herkku tämäkin. Sinulla oli täällä kerran gluteenittoman pullan ohje. Sekin on ollut meillä ahkerassa käytössä ja hyvää on ollut. Tänään kokeilin tehdä sillä ohjeella ns. pullataikinapiirakkaa mustikoista ja kyllä oli hyvää. Puoli pellillistä meni keveästi neljän hengen suihin:) -u-

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva kuulla! Varmasti tulee ihanaa mustikkapiirakkaa siitä ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Tein näitä eilen, kun sain Hämptönistä omppuja ison kassillisen. Ripautin vielä fariinisokeria omppulohkon päälle, voi nam!!!
    t. 2

    VastaaPoista