perjantai 17. lokakuuta 2014

Terveellinen makaronilaatikko

Meillä on täällä Koillismaalla ollut mukavia pakkaspäiviä tällä viikolla. Aamuisin on ollut -10 astetta ja koko päivän on pysynyt pakkasen puolella. Leivinuunia on lämmitetty, joutsenia on kokoontunut joellemme kirkumaan, upeita revontulia on nähty, lenkillä täytyy olla jo paksut lapaset kädessä, joen vesi on alkanut rannasta päin jäätyä, ja talvivaatteet on kaivettu esille. Kynttilöitä on alettu polttaa ahkerasti ja syksyä laitettu kotiin tekstiilein. Minulla syysloma lähenee loppuaan ja lapsilla alkoi juuri.



Tein vaihteeksi makaronilaatikon tavallista terveellisemmin. Tummia makaroneja, joita meillä kyllä nykyään käytetään muutenkin, porkkanaraastetta runsaasti jauhelihan sekaan, runsaasti sipulia, suolaa niukasti, juustoraastetta entistä vähemmän ja tomaattia juustoraasteen alle. Oli kyllä maukasta ja herkullista! Tässä vielä ohje:

1 pss tummia makaroneja
2 lihaliemikuutiota
400 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
3 porkkanaa
1 iso sipuli
1 tl suolaa
1/4 tl maustepippuria
1/2 tl paprikajauhetta

munamaito:
4 munaa
7 dl rasvatonta maitoa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
ripaus valkopippuria
1 tl oreganoa
päälle:

6 tomaattia
2 dl juustoraastetta

Keitä makaronit. Paahda jauheliha pannulla kauniin ruskeaksi ilman rasvaa. Kuori ja raasta porkkanat, leikkaa sipuli pieneksi hakkelukseksi ja lisää kummatkin jauhelihan joukkoon. Mausta. Yhdistä makaronit ja jauhelihaseos. Voitele uunivuoka ja kaada makaroni-jauhelihaseos vuokaan. Sekoita munamaidon ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Kypsennä uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 50-60 minuuttia. Nosta vuoka uunista. Viipaloi tomaatit ja peitä makaronilaatikko niillä. Ripottele juustoraaste pinnalle. Kuorruta laatikkoa grillivastuksen alla uunin ylätasolla, kunnes juusto sulanut ja saanut hiukan väriä.

1 kommentti:

  1. Tämä vaikuttaa hyvältä, taidanpa itsekin lisäillä seuraavaan makaronilaatikkoon tuota tomaattia! :)

    VastaaPoista