sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Jäätelökakku

Tänään olemme asuneet tässä omassa talossamme 10 vuotta! Sen takia herkuttelimme tällaisella jäätelökakulla. Tätä voi kutsua kyllä ihan gourmeeherkuksi.

torttulevy:
2 munaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja
1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

lisäksi:
1 dl fariinisokeria
n. 180 g erilaisia pähkinöitä ja manteleita
ripaus suolaa
reilu 3 dl mansikkahilloa
1 l vaniljajäätelöä

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja sekoita varovasti muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina leivinperin päälle noin 25 x 30 cm:n kokoiseen vuokaan. Kypsennä 200 asteessa keskitasolla noin 10 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ennen leivinpaperin poistamista.

Kuumenna fariinisokeria kuivalla pannulla, kunnes se alkaa sulaa. Lisää joukkoon pähkinät ja suolaripaus. Kääntele hetken lastalla. Kaada seos leivinpaperin päälle, levitä tasaiseksi ja anna jäähtyä. Rouhi jäähtyneitä pähkinöitä vähän, ei kovin pieneksi.

Kakun kokoaminen: Vuoraa noin 1 1/2 litran vetoinen pitkänomainen kakkuvuoka kelmulla. Jätä kelmun liepeet reilusti vuoan reunojen yli, niin kakku on helppo peitellä. Levitä vuoan pohjalle pähkinöitä ja hilloa. Leikkaa jäätelöstä paloja ja asettele palat vieri viereen siten, että pähkinät ja hillo peittyvät. Sivele jäätelön päälle hilloa ja leikkaa torttulevystä sopiva pala päälle. Kokoa päälle toinen samanlainen kerros. Voit laittaa vielä kolmannen tai kolmattakin kerrosta, jos aineksia on jäljellä. Peitä sitten kakku kelmunliepeillä ja pakasta ainakin pari tuntia.

2 kommenttia:

  1. Ai että mikä herkku! Tekisi mieleni maistaa:)

    liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua se totisesti on. Ei oo vaikea tehdäkään!

      Poista