sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Focaccia ja herkkupuuro

Focaccia on helppotekoinen ja maukas leipä. Olin turhaan arastellut sen tekemistä kotona ajatellen, etteivät lapset siitä taida innostua. Toisin kävi, joka ikinen tykkäsi. Punasipulia jopa toivottiin leipään enemmän. :) Ihanaa teen kanssa! Muuta ei tarvita.
Pellillinen:

3,5 dl vettä
0,5 dl öljyä (käytän sitruunaista oliiviöljyä)
1 pkt hiivaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
n. 8 dl sämpyläjauhoja/ vehnäjauhoja/ hiivaleipäjauhoja
päälle:
esim. kirsikkatomaatteja, vihreitä oliiveja, punasipulia, sormisuolaa

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja lietä siihen hiiva. Sekoita joukkoon öljy, suola, sokeri ja lopuksi jauhot vähitellen. Anna kohota noin 15 minuuttia. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Painele puolitetut kirsikkatomaatit, punasipulisuikaleet ja oliivit leipään ja ripottele sormisuolaa vähän päälle. Kohota vielä noin 10 minuuttia. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Tässä vielä ihana, kuiturikkaan puuron ohje:

2 omenaa
1 l vettä
3 dl leseitä
3 dl vadelmia
1 dl sokeria
1 tl suolaa

Kuori omenat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Kiehauta vesi ja sekoita joukkoon omenakuutiot ja leseet. Keitä hiljalleen noin 15 minuuttia, sekoita välillä. Lisää lopuksi suola, sokeri ja vadelmat. Kuumenna puuro. Nam!

4 kommenttia:

  1. Kiitos, tuota leipää pitää ehdottomasti kokeilla :). Näyttää ainakin herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on herkullinen! Mukavan suolainen, jos sellaista nykyään saa sanoakaan. :)

      Poista
  2. Siis tuleeko tuosta leipätaikinasta yhtä kiinteää kuin pullataikinasta? Vaivaatko sitä juuri ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon löysempiä ja pehmeämpää tulee kuin pullataikinasta. Ei tarvitse vaivata muulloin kuin silloin, kun jauhoja lisää. Eikä silloinkaan kuin sen verran, että jauhot kunnolla sekoittuvat taikinaan. 😊

      Poista