torstai 30. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen raakakakkuni

Sorry nyt aluksi, että tässäkin on noita boysenmarjoja niin kuin edellisessäkin postauksessani kakussa, eli vähän samannäköisiä ovat. Johtuu siitä, että rippijuhlista jäi ylimääräisiä,  ja boysenmarjat säilyvät komeina pakasteessa. Nyt harmittaa, kun meillä ois ollu tuoreita mansikoitakin, mutta boysenmarjat kyllä sopivat paremmin kuin mansikat maultaan tämän kakun kanssa. No, mutta ensimmäinen raakakakkuni onnistui hyvin ja maistui ihanalta. Raakakakuthan ovat terveellisiä, mutteivat suinkaan kevyitä, joten piti jarrutella vähän syömistä, kun ois maistunu niin maukkaalle. :) Otin vähän mallia (lue: ohjeen) tähän kakkuuni ruokatoimittaja Heli Kuusipalolta, mutta toki jonkin verran ohjetta soveltaen. Raakakakkuohjeitahan on nyt joka paikassa ja monenlaisia, mutta koska rakastan avokadoa, kookosta, pähkinöitä ja viikunoita, kokeilin ensiksi tällaista. Lapsetkin tykkäsivät.
pohja:

100 g kuivattuja, pehmeitä viikunoita
100 g kuivattuja, pehmeitä taateleita
1 1/2 dl kokonaisia saksanpähkinöitä
1 dl kookosjauhetta
1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

täyte:

300 g cashewpähkinöitä
2 avokadoa
2 luomusitruunan mehu
2 luomusitruunan raastettu kuori
2 rkl hunajaa
1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
1 tl vaniljasokeria (pitäs varmaan olla vaniljajauhetta, muttei mulla ollu)

koristelu:

boysenmarjoja
tuoreita mustikoita
mintun lehtiä
kookoslastuja
Laita cashewpähkinät likoamaan yön yli kylmään veteen. Vaihda vesi kerran, esim. puolen tunnin kuluttua.
Pilko pohjaan tulevat kuivatut hedelmät. Kaada ne ja muut pohjan ainekset tehosekoittimeen (tai hienonna yleikoneella tai sauvasekoittimella) ja hienonna tasaiseksi. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (halkaisija noin 22 cm) ja painele taikina vuoan pohjalle.
Valmista täyte. Valuta cashewpähkinät. Halkaise avokadot, poista kivet, irrota hedelmäliha ja kaada sitruunamehu päälle. Hienonna kaikki täytteen ainekset tahnaksi sauvasekoittimella. Levitä täyte pohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä muutaman tunnin jääkaapissa. Pähkinäseos hyytyy aika helposti. Kookosöljy kovettaa sitä myös hieman. Ihastuin kookosöljyyn, niin ihanan tuoksuista ja makuista se on! Sehän on kovaa rasvaa kyllä, mutta 2 rkl isossa kakussa ei taida olla kovin paha juttu. Ajattelin ensin, että laitan terveellistä rypsiöljyä, mutta nyt tajuan, että kookosöljy antaa ihanan maun kakulle. Koristele kakku, kun se on hyytynyt. 

6 kommenttia:

  1. Hienon näköisiä nuo boysenmarjat! Minulla on raakakakku vieläkin kokeilematta, en ole saanut aikaiseksi kun pelkään että se jää syömättä. Tätä voisi kyllä jo kokeilla, näyttää tosi hyvältä. Ja jos se on lapsillekin maistunut, niin ei voi olla pahaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain kokeilemaan. 😄 Kyllä meillä kaikki tykkäs. Raakakakkujahan on moneen lähtöön. Varmaan löydät sellaisen, jossa on sinua miellyttävät raaka-aineet. Sanottakoon vielä, että tuo pohja oli niin ihanaa, et sitä ois voinu syödä sellaisenaan. Joskus vois tehä tuommoiselle pohjalle normaalinkin juustokakun. 👌

      Poista
  2. Mullakin edelleen kokeilematta! Tuntuu liian isolta riskiltä, en kestä jos kovalla vaivalla tehty kakku jääkin syömättä ;') . Mutta ehkä nyt olen astetta lähempänä sitä että uskallan. Tykkään kyllä kaikista noista raaka-aineista sellaisenaan.

    VastaaPoista
  3. Ja minä luulin, että kaikki muut on jo kokeillu raaka-kakkuja... Miten kakku ei muka voi olla hyvää, jos kaikista raaka-aineista tykkää? No, voi tietysti olla, etteivät ne sovi yhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo vaikkapa avokado makeassa kakussa? Kuulostaa oudolta mun korvaan :D . Vaikka rakastan sitä muuten kyllä.

      Poista