sunnuntai 28. elokuuta 2016

"Kaunotar & kulkuri"

No huh, tätä kakkua! Isotöinen oli, monta vaihetta, ongelmiakin tuli... Mutta kaikkien mielestä oli koko juhliemme paras kakku. Näin myös omasta mielestäni. Siihen tehtiin itse vadelmacurd. Ja vaikka se ei tullut tarpeeksi kiinteäksi, sitä ei voi koskaan edes verrata kaupasta ostettaviin, oli se niin ihanan makuista.  Se antoi kakulle "sielun". Tämähän on nakukakku, jossa on päällä ns. dirty icing, joka tarkoittaa likaista kuorrutetta. Otin tämän ohjeen Herkkuleivonta-lehdestä.

Kakkupohjiin tarvittava voi täytyy ruskistaa leivontapäivää edeltävänä päivänä, koska voin tulee kiinteytyä ennen leipomista. Laitoin ruskistetun voin odottamaan jääkaappiin. Ruskistaminen  antoi pohjille totta vie ihanan maun! Samoin vadelmacurd kannattaa tehdä edellispäivänä, koska se on vastavalmistuneena liian lämmistä ja löysää. Tämäkin jääkaappiin kylmenemään ja tekeytymään! (Vadelmacurdia jäi vähän yli. Laitoimme sitä juhlien jälkeen maustamattoman jogurtin joukkoon, aah, miten ihanaa.)

Kakku näyttää kuvissa huomattavasti todellista matalammalta ja pienemmältä. Kuvatkin ovat nopeasti otettuja, kukapa ehtii kakkuja kuvaamaan juhlahumussa.

Aloitetaanpa:

1. Ruskistettu voi
300 g voita
Sulata voi pienessä kattilassa. Keitä voita 5-10 minuuttia, kunnes tuoksu on pähkinäinen ja väri on muuttunut hennon ruskeaksi. Laita voi kiinteytymään jääkaappiin.

2. Vadelmacurd
500 g pakastevadelmia
1,5 dl sokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
2 rkl sitruunamehua
2 munaa
3 keltuaista
1 tl vaniljasokeria/ vaniljauutetta tai jauhettua vaniljaa
50 g voita
Soseuta vadelmat sauvasekoittimella. Sekoita keskenään vadelmasose, sokeri, sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu kattilassa. Sekoita joukkoon munat ja keltuaiset. Hauduta koko ajan sekoitellen, kunnes lämpötila saavuttaa 75 astetta. Siirrä kattila pois levyltä. Mausta vaniljalla ja lisää pieniksi kuutioitu voi joukkoon. Laita jäähtymään ja tekeytymään jääkaappiin.

3. Kakkupohjat
Tee näitä 2:
Edellisenä päivänä ruskistetusta voista puolet
2,5 dl sokeria
4 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria/ vaniljaa
2 dl maitoa
Voitele kaksi pientä kakkuvuokaa (halkaisijat 15-20 cm). Vaahdota ruskistettua voita ja sokeria noin 5 minuuttia. Lisää munat yksi kerrallaan. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilja eri kulhossa. Lisää taikinaan jauhoseosta ja maitoa vuorotellen välillä sekoittaen. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa keskitasolla 30-40 minuuttia. Voit tietenkin tehdä kakut kerralla kaksinkertaisella annoksella. Anna kakkujen jäähtyä vuoissaan ainakin 20 minuuttia ennen kumoamista.

4. Vanilja-tuorejuustotäyte
3 dl kuohukermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
3 dl tomusokeria
Vaahdota kuohukerma napakaksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri hyvin keskenään. Yhdistä kermavaahto ja tuorejuusto. Laita kuorrute pursotuspussiin ilma pursotusterää.

5. Vaaleanpunainen valkosuklaakuorrute
100 g valkosuklaata
0,75 dl kuohukermaa
veitsenkärjellinen punaista elintarvikeväriä
Kuumenna kerma kiehumispisteeseen. Lisää kermaan paloiteltu valkosuklaa. Kun suklaa on miltei sulanut, sekoita kevyesti. Sävytä pienellä määrällä elintarvikeväriä. Siirrä valkosuklaakuorrute pieneen kannuun ja laita se odottamaan jääkaappiin.

6. Kakun kokoaminen
Halkaise kakkupohjat kahtia. Aseta pohjalle tuleva levy tarjoilulautaselle. Kostuta pohjalevy maidolla. Pursota kakun reunaan kierros vanilja-tuorejuustoa. Täytä keskus vadelmacurdilla. Nosta päälle toinen kakkulevy ja toista äskeinen. Toista sama myös kolmannelle levylle. Laita neljäs levy päällimmäiseksi. Pursota vanilja-tuorejuustoa paksu kerros kakun päälle ja ohuesti reunoille. Tasoita päällinen sileäksi. Tasoita siten, että kakku näkyy paikoitellen tuorejuustotäytteen läpi. Valuta valkosuklaakuorrute kakun päälle. Anna sen valua reunojen yli.

7. Viimeistele kakku esim. tuoreilla marjoilla, lusikkaleivillä tai pikkuleivillä ja tuoreilla, syötävillä kukilla. 



Kakun nimi tulee varmaan siitä, että se jätetään osittain "likaiseksi" ja kurrutekin valuu kakun reunojen yli. Eli siinä on ainetta sekä kahvipöydän kaunottareksi että kulkuriksi. Vaikka kakku on isotöinen tehdä, niin sen kyllä jaksaa tehdä juhliin. Suosittelen, se maistui niin taivaalliselta! <3 

2 kommenttia:

  1. Aivan ihanan herkullisen oloinen kakku. Kuinka monelle tuosta suurinpiirtein riitti?
    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, meillä oli monta erilaista kakkua tarjolla, niin vähän vaikea arvioida. Mutta uskoisin, että siitä ainakin 20-25 syö.

      Poista