lauantai 7. tammikuuta 2017

Päärynäkeikauskakku

Täyte:
50 g voita
1 dl fariinisokeria
1-2 päärynää

Pohja:
1 3/4 dl maitoa
1 tl omenaviinietikkaa
3 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl sokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
3/4 dl rypsiöljyä
2 kananmunaa

Voitele pienehkö irtopohjavuoka ja vuoraa pohja leivinpaperilla. Sulata voi kattilassa ja lisää fariinisokeri. Kiehauta koko ajan sekoittaen ja kaada seos vuokaan. Levitä tasaisesti vuoan pohjalle.
Kuori päärynät. Leikkaa ne paksuiksi viipaleiksi ja painele vuoan pohjalle.
Sekoita kulhossa maito ja etikka. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Lisää rypsiöljy ja kananmunat maitoseokseen. Lisää seokseen kuivat aineet siivilän läpi ja sekoita vain sen verran, että saat tasaisen seoksen. Kaada taikina vuokaan päärynöiden päälle.
Paista kakkua uunin alatasolla 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa noin 10 minuuttia. Kumoa kakku. 


6 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa selvisin vierailulle tänne blogiisi. Ja heti herahti vesi kielelle 😋 Sinulla on kyllä aina niin herkulliset kuvat!

    Muuten, ihan pakko kysyä, tiesitkö sinä silloin, kun blogiini löysit, kuka olen 😊 Nimittäin ihan joitakin viikkoja sitten vasta itse tajusin kuka oletkaan ja onhan siitä jo hyvänen aika kulunut jo yli vuosi aikaa, kun sieltä pois muutimme. Miten minä en sitä koskaan silloin ymmärtänyt edes ajatella 🙈 Mutta kuten sanotaan, parempi myöhään kuin ei milloinkaan 😄

    Onnellista tätä vuotta Sinulle ja perheellesi ja mukavia leivontahetkiä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! ❤ Nyt on pakko sanoa, etten vieläkään tiedä, kuka olet. 🙈 Tuo kuvakin on niin pieni... 😉 Joka tapauksessa on mukava, kun voimme seurailla toistemme blogeja. Jää kyllä vähän hämäämään tämä, mutta jospa blogistasi kävisi ilmi jotakin. Minäkään en ole oikein koko syksynä ehtinyt käydä kenenkään blogissa, hyvä, kun omassakaan.
      Oikein mukavaa tätä alkanutta viotta

      Poista
    2. Lähti tällä iPhonella vähä kesken, mutta mukavaa alkanutta vuotta sinulle ja poppoollesi!

      Poista
    3. Minäpä laitan sinulle jonain päivänä yksityisviestiä vaikka instan kautta 😊

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Kaaru, jään odottamaan. Kiva!

    VastaaPoista