sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Päärynä-suklaapiiras

dl
Päärynää tulee harvoin hyödynnettyä leivonnassa. Tässä piirakassa päärynän, suklaan ja mantelin liitto toimii erinomaisesti.

pohja:
2
3/4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl sokeria
1 dl juoksevaa kasviöljyvalmistetta
1/2 dl kylmää vettä

täyte:
100 g Fazerin tummaa suklaata, jossa päärynää ja mantelia (PEAR & ALMOND in Dark Chocolate)
1 tlk säilykepäärynöitä
1 dl juoksevaa kasviöljyvalmistetta
1
1/2 dl sokeria
2 munaa
2 pss (á 50 g) mantelijauhetta
1/2 dl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki pohjan ainekset nopeasti taikinaksi. Painele litteäksi, kääri kelmuun ja anna levätä jääkaapissa 30 minuuttia. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä hieman irtopohjavuokaa (halk. 24.26 cm) suuremmaksi ja nosta voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Voit hyvin leipoa piirakan myös tavalliseen piirakkavuokaan. Pistele pohjaan reikiä haarukalla ja paista 190 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia. Jäähdytä.

Pilko suklaa veitsellä pieniksi paloiksi. Valuta päärynät siivilässä ja viipaloi. Vatkaa rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Yhdistä jauhot ja mantelijauhe. Lisää taikinaan hyvin sekoittaen. Levitä suklaapalat esipaistetulle pohjalle ja päärynäviipaleet suklaapalojen päälle. Lusikoi manteliseos tasaisesti päällimmäiseksi. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.







7 kommenttia:

  1. Vaikuttaa herkulliselta piirakat! Jos tekee normi päärynästä niin pitääkö ensin keittää et pehmenee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmentäisin kyllä joko keittämällä tai mikrossa tai laittamalla pohjalle ja uuniin samalla, kun esipaistan pohjaakin. Tai jos ei haittaa purutuntuma, niin laittaisin raakana ja ohuina siivuina.

      Poista
  2. On kyllä tullut huomattua, kuinka ihanalta päärynä maistuukaan kun sitä käyttää leivonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Vaikka se on miedonmakuinen, se silti maistuu kunnolla leivonnaisissa.

      Poista
  3. Piirakka uunissa! Herkullinen tuoksu ainakin! :) Keitin tuoreet päärynät päärynämehussa ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Tästä tuli suosikkireseptini! Laitoin sekä suklaata, päärynää että mantelitäytettä kaikkea 1,5 kertaisesti että sain vähän muhkeamman. Tosi tosi hyvä kakku!

      Poista
    2. Oi, mukava kuulla! Iteki tykkään tästä. Ohje ollut minulla ainakin parikymmentä vuotta, ja olen sorvannut sitä aina vähän entistä parempaan suuntaan. Alkaa olla juuri sellainen kuin pitääkin! :)

      Poista